sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Korvaavia tehotreenejä

Viime päivityksen mouhuamisen jälkeen tuli todettua että porsaan on syytä palata kotikarsinan luokse eli nöyränä pitkälle (6 viikon) juoksutauolle.  Tavoitteena on saada jalka vähintään siihen kuntoon mitä se oli syksyllä, meni siinä ensi kesä sitten ohi tai ei. Nyt 4,5 viikon tauon jälkeen tuntuu siltä että se ratkaisu oli kerrankin oikea. Kantapää tuntuu nyt parhaimmalta todella pitkään aikaan. Tietty on vähän turha lähteä liikoja olettamaan pelkän tuntemuksen perusteeella, mutta sen verran pitkään on kyseisen ongelman kanssa ihmetelty, että nyt uskaltaa olla jopa hieman toiveikas juoksun suhteen 1,5 viikon päästä. Esim. vasta tämän tauon myötä voi sanoa kantapään / akilleksen olevan nyt 100 %:n kivuton kävellessä.

Korvaavien osalta pääpaino on ollut kovissa treeneissä. Sen verran kauan menee ennen kuin juosten pääsee hapenottoa rassaamaan, että sitä lienee ihan syytä tehdä muilla tavoin. Viimeiseen kahteen viikkoon on mahtunut seuraavat kovat harjoitukset:

Crosstrainerilla:
- 4x3min kovaa /2min (yht. 60min), sykkeet >170
- 3x10min /3min, sykkeet 1. >160, 2. >170, 3. > 180

Sauvakävellen: jyrkkään ylämäkeen 5x3min /hissutellen alas, syke vikassa 180

Pyörällä:
-  6x3min /2 (harjoitusvastuksella), viimeisessä max-sykkeeseen (186)
-  2x10min /10min (ulkona), sykkeet >150

Korvaavissa on se lisäbonus suhteessa juosten tehtyihin korvaaviin treeneihin että paikat saa aivan järkyttävän kipeiksi. Etenkin sauvakävelyllä ja vielä jyrkkään ylämäkeen on meikäläisen lihaskunnolla aivan tappava vaikutus penikoihin ja pakaroihin.

Puolentoista viikon päästä olisi tarkoitus siis kokeilla juoksua. Jälleen kerran suunnitelmana on aloittaa todella maltilla ja mikäli kantapää kestää, lisätä määriä pikkuhiljaa ja pitää korvaavat koko ajan mukana. Saa nähdä kuin käy. 

torstai 12. helmikuuta 2015

Tavoite kesälle: SM-kultaa

"Hieman" provokatiivisen otsikon kontrastiksi viimeisen viikon "harjoittelu". Kaikki juoksulenkit kevyttä 4.30-5.00/km:

To (5.2) ap. pyörä 40min (rullilla) ip. Hiihto 50min
Pe ip. Hiihto 40min
La ap. 8km ip. 8km juoksua
Su ap. 15km juoksua ip. Pyörä 40min
Ma ap. 8km ip. 8km juoksua
Ti  ap. Pyörä 40min ip. 8km juoksua
Ke ip. 10km juoksua
To ap. 8km juoksua ip. ?

Kortisonipiikistä on hieman yli kaksi viikkoa ja pikkuhiljaa on pakko tunnustaa ettei siitä merkittävää hyötyä ollut. Kipu kantapäässä on juostessa toki lievempää kuin ennen piikkiä, mutta onko syynä itse piikki, lepo vai vähäisempi harjoittelu on sitten eri asia. Hakunilan testijuoksun (31.14) jälkeen olin sen verran pöhinöissäni että taisin mainita ettei edes ennätysten juokseminen kesällä olisi täysin absurdia. Nyt kun edellisestä kovasta juoksuharjoituksesta on jo kuukausi ja mennään helmikuuta, tavoite alkaa olla todella epärealistinen. Etenkin jos puhutaan päämatkojen ennätyksistä. Viimeisen viikon juoksulenkkeily on sitä mitä jalka antaa myöten kivuttomasti tai hyvin pienellä kivulla, eli lyhyitä lenkkejä silloin tällöin. Ehkä määriä pystyisi hieman nostamaan, mutta yksikin kova harjoitus johtaisi väistämättä siihen ettei tarvitsisi kävellä seuraavana päivänä ja juosta useampaan. Nyt on siis menty pehmolinjalla.

Tilannetta pähkäiltyäni päädyin kolmeen eri vaihtoehtoon miten kannattaisi jatkaa liikkumistaan. Ehdoton vaihtoehto on siis toki se, että jollain tapaa on pakko liikuntaa harrastaa. Vuonna 2013 kun leikkaus-tulehduskierre oli ehkä pahimmillaan ja lähes kaikki liikunta jäi pariksi kuukaudeksi, napsahti kymmenen sakkokiloa. Sitä tynnyrifiilistä ei tee mieli kokea heti uudestaan. Jotain siis täytyy tehdä.

Ylivoimaisesti fiksuin ja realistisin vaihtoehto olisi myöntää ettei kantapää kestä enää minkäänlaista kovempaa ajoa. Mailit täynnä. Kuntoa voisi pitää yllä ennen kaikkea pyöräillen sitten joskus kun kelit antavat myöten. Se on muista harjoittelumuodoista kuitenkin ylivoimaisesti mielekkäin ja parasta painon hallintaan. Jalalle voisi antaa todella pitkän totaalibreikin juoksusta ja katsoa vaikka syksyllä juoksuhommia uudestaan. Vaihtoehto olisi jopa kohtalaisen houkutteleva. Oikeastaan ainoa tekijä joka sotii vastaan on vuodenvaihteessa tapahtunut seurasiirto Lahden Ahkeraan. Tuntuu hieman turhan luopiomaiselta nostaa puolentoista kuukauden jälkeen kädet pystyyn ja siirtyä makkarakatsomoon. Kerran pitäisi edes saada se kisapaita vedettyä päälle ja mieluummin vielä niin että se mahtuu päälle.

Toinen vaihtoehto olisi lähteä taas kohti leikkauspöytää, olettaen että siellä nyt on vielä jotain mitä puukolla voi tehdä. Neljäs leikkaus 2,5 vuoden sisään alkaa kuitenkin olla vähän liikaa tietäen millainen prosessi on kyseessä, etenkin jos asiat eivät mene suunnitellusti. Syksyllä ajatukset puukon suhteen voivat toki olla ihan erilaiset, mutta nyt ei ihan hirveästi nappaa.

Kolmas, ja ylivoimaisesti typerin vaihtoehto, on keksiä jokin muu kilpajuoksuun liittyvä tavoite kuin henkilökohtaisten ennätysten korjaaminen. Jos tähän yhdistetään seuranvaihtonäkökulma, niin luonnollisin ajatus on yrittää jollain tavalla tuoda kalevan maljan pisteitä. Henkilökohtaisissa kisoissa se on tällä hetkellä erittäin vaikeaa. Voisi toki tehdä kuten yksi Urheiluliiton kaveri menneinä vuosina eli lähteä SM-kävelyihin, mutta tekninen osaaminen ei siihen riitä. Lisäksi se ei ehkä olisi se paras tapa tuoda seuralle mainetta ja kunniaa... Viestit ovat siis luonnollinen ja jäljelle jäävä vaihtoehto, etenkin kun henkilökohtainen viestimitali on jäänyt vielä uupumaan. Lisäksi viestitavoite palvelisi oivasti loppusyksyn keskeistä tavoitetta, kaljamailia.

Viestien kohdalla ensimmäinen ongelma on joukkueeseen mahtuminen. Joukkueesta löytyy selkeästi kolme aivan eri tason alle 3.50-miestä ja neljäskin muistaakseni 4.01 kaveri. Eli karkeasti ottaen joukkueeseen pääsy vaatii 4 minuutin alitusta, kenties kovempaakin, kun katsoo miten harjoituskausi on kavereilla toistaiseksi sujunut. Enkä kyllä jaksa muistaa milloin edes se neljän alitus olisi itseltäni viimeksi onnistunut. Ehkä vuonna 2011. Eipä ole kyllä juuri yritettykään. Toisaalta myös varamiehelle on käyttöä. Jos ikivanhat 10 nopan tilastotieteen opintoni eivät ole täysin menneet hukkaan, niin jos jokaisen kaverin loukkaantumistodennäköisyys olisi 25 % (mikä on ainakin Rikun kohdalla huomattavasti alakanttiin) niin todennäköisyys että kaikki neljä miestä ovat terveenä on noin 32 prossaa. Loukkaantumisia ei missään tapauksessa kenellekään toivota, mutta aina on hyvä olla joku naftaliinissa.

Toinen ongelma on tietysti jalan tilanne. Sen pitäisi ensinnäkin kestää kaksi kisaa, näyttö ja itse viesti. Tonnivitonen on lisäksi matka jota on vähän paha juosta kisatossuilla, mikä lisää riskejä entisestään. Ja vauhtejakin pitäisi päästä hakemaan. Todennäköisesti optimaalista olisi harjoitella määrällisesti varsin vähän, sillä vaikka kestävyyteni vitosen juoksijaksi onkin legendaarisen huono, ennemmin se muista asioista tonnivitosella jää kiinni kuin kestosta. Käytännössä yksi vaihtoehto olisi ottaa iisisti aina kesäkuun alkuun, tempaista siihen muutamat kovat vetotreenit (mennä yli) ja antaa näyttö viime hetkillä viikko pari ennen viestejä. Viestien jälkeen voisi sitten rauhassa antaa pohjien täysin romahtaa ja alkaa rakentamaan balanssia kohti kaljamailia. Tällä suunnitelmalla voisikin päättää ensi kauden tavoitteeksi (toki hieman kiertoteitse) ei enempää eikä vähempää kuin SM-kullan.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kokeilu kortisonin jälkeen

Neljä viikkoa sitten tehdyn hyvän tonnin treenin jälkeen ei ole tarvinnut montaa lenkkiä juosta. Oikeastaan voi puhua kuukauden juoksutauosta, jonka aikana kunto on luonnollisesti kokolailla ehtinyt romahtaa, vaikka korvaavaa on toki jonkin verran tehtykin.

Puolitoista viikkoa sitten kantapäähän päätettiin laittaa kortisonia, jota seurasi 10 päivän juoksutauko. Toiveissa luonnollisesti oli että kortisonin teho olisi samaa luokkaa kuin 2009 jolloin juoksin SM-halleissa 3.49 ja 8.19 törkeen kipeällä koivella. Piikin myötä kilpailukauden pystyi kuitenkin vetämään läpi ja leikkaukseen täytyi mennä vasta syksyllä. Nytkin pari ensimmäistä päivää kortisonin jälkeen tuntui varsin lupaavalta. Sen jälkeen jonkin verran kiputuntemuksia alkoi palata etenkin heti heräämisen jälkeen mutta ei pahempaa. Ihan erityisen luottavaisena en sen vuoksi lähtenyt tämänpäiväiseen juoksukokeiluun ja eihän se tunne hirveästi kortisonin myötä ollut muuttunutkaan. Missään tapauksessa kipu ei ollut kovaa, lähinnä pientä tuntemusta mutta eipä toisaalta juoksu ollut aivan täysin kivutontakaan. Todennäköisesti kantapää ottaa taas melkolailla itseensä mikäli tässä alkaa taas harjoittelemaan, joten tilanne on taas tuttuakin tutumpi: korvaavaa ja juoksua kivun sallimissa rajoissa.

torstai 15. tammikuuta 2015

Downhill

Viimeisten viikkojen (vai puhutaanko nyt jo kuukausista) päivitysaktiivisuus on ollut luvattoman heikkoa. Se yleensä tietää myös sitä, että harjoittelun suhteen ei ole mitään positiivista kerrottavaa. Ne jotka ovat joskus pitäneet urheiluun liittyvää blogia jakanevat tuntemuksen että kun homma menee perseelleen, kynnys blogin päivittämiseen nousee aika korkeaksi. Ja aivan painokelvotonta tekstiäkään ei viitsi bittiavaruuteen suoltaa.

Jouluun alkupuoli meni harjoituksellisesti hieman tahmeasti. Määrää kyllä tuli ihan kohtalaisesti, 130-150km, mutta kovat treenit eivät ottaneet kulkeakseen. Jumi kuitenkin suli pikkuhiljaa ja treenit paranivat oikeastaan viikko viikolta. Ei mitään huimia mutta ehjiä kovia harjoituksia.

23.12. 10x1000m /2min, 3.18...3.09 ja vika 2.56
27.12 matolla 4x3km /3, vetojen km-vauhdit 3.45, 3.40, 3.35 ja 3.25
30.12 tv-kova 10km hallissa 33.32
3.1 5x1500m /3, 4.51 - 4.51 - 4.46 - 4.39 - 4.25.8
7.1 3x3km matolla /2, vetojen km-vauhdit 3.40, 3.35 ja 3.25
13.1 6x1000m /3, 3.09 - 3.05 - 3.01 - 2.57 - 2.53 - 2.40

Jos vertaa aikaisempiin kausiin ja omaan tasoon en etenkään tonnien ja tonnivitosten perusteella kokenut olevani kovinkaan huonossa kunnossa. Toki tv-kovan vauhdit kertovat että vk-puolella on hieman hommia. Optimismissani tuli jopa ilmoittauduttua Vaasan Botnia-gameseihin.

Kantapää / akilles tuli viime viikkojen aikana varsin hyvin mukana. Pieniä tuntemuksia oli, joten tiputin juoksumääriä 150km:sta aina alle 100km:iin ja otin korvaavaa mukaan. Viimeisimmät tonnin vedot menivät vielä ihan hyvin läpi, viimeinen tonni kovin kahteen ja puoleen vuoteen, mutta seuraavana päivänä eli maanantaina 14.1 iskikin jo täysstoppi. Kävelykin erittäin kivuliasta, lenkille ei mitään asiaa. Tiistaina kävin hölkkäämässä 200 metriä ja totesin että parempi jatkaa sohvalla makoilua. Sen jälkeen tilanne ei ole paljon muuttunut: kävellessäkin rapsakkaa kipua, samoin nilkkaa taivutellessa. Telakalla ollaan siis jälleen. Tarkoitus olisi lepäillä tämä viikko ja käydä näyttämässä koipea maanantaina, minkä perusteella jatkokuviot ja tuomiot. 

tiistai 9. joulukuuta 2014

Mattotesti ja "kovia" tehoja

Viime viikkojen pääharjoitukset:

Ma 17.11. - Su 23.11
Ke kiihtyvä 10km 38.30
Su 4x2000m hallissa 6.31-6.21-6.18-5.56 /3
Viikko 150km

Ma 24.11 - 30.11
Ke 2x10x200m hallissa keskiarvot 1. sarja 32.4, 2. sarja 31.6, vikat 2 vetoa 29,9 ja 27,5 /1 /6
La 10km vauhtileikittely (noin 1-2 minuutin vetoja)
Viikko 107km (kevyt viikko)

Ma 1.12 - 7.12
Ma 22km kevyt
Ke 1x2000m 6.23 /3 + 2x1500m 4.33-4.29 /3 + 1x1000m 2.49.8 /5 
Su 28km kevyt
Viikko 150km

Ti 9.12 Mattotesti Pajulahdessa

Kolmen viikon jaksoon - edellisen Hakunilan maantiejuoksun jälkeen - on mahtunut aika paljon tehoja. Mahdollisesti liikaa, sillä kovien treenien kulku on ollut lineaarisesti laskeva. Omaan tasoon nähden lähes loistokkaista treeneistä on menty keskinkertaisuuden kautta kokolailla surkeaan kulkevaisuuteen, ja kaikki kielii pienestä ylikuormittuneisuudesta. Ei ehkä vielä totaalimontutuksesta, mutta heikot pohjat viimeisen parin vuoden ajalta tulevat nyt esille. Eli nille jotka ovat lyöneet vetoa supertriosta onko Happo yli, ali vai paskana ennen joulua, ykkönen alkaa vaikuttaa hyvältä veikkaukselta.

Hakunilan maantiejuoksun jälkeen tuli pidettyä reilu kevyt jakso. Vasta viikon päästä sunnuntaina oli ensimmäinen selvästi kovempi rutistus, mutta sitäkin tiukempi setti: 4x2000m kolmosen palautuksilla. Treeni tuli tintattua aikalailla nahoille: viimeisen vedon vika tonni 2.52:een. Kolmen päivän päästä tehty treeni nelosen juoksijan ja mailerin kanssa ei ollut juuri sen helpompi, ja vauhdit olivat sellaisia mitä ei olla juostu vuosikausiin. "Rentoutta" 27,5 /200m vauhdissa voi ihailla videolta. Kroppa oli niin solmussa treenin jälkeen että lauantain vauhtileikittely meni ihan sumussa, ja kovahan siitäkin Rikun kanssa juostuna lipsahti.

Viime viikon keskiviikolle oli jälleen sovittu kova vetoharjoitus. Treeniseura oli erittäin laadukasta minkä vuoksi olin jojon päässä ihan alusta asti. Aika nopeasti saikin todeta että ei tarvitse lähteä tippaakaan kisailemaan vaan keskittyä omaan tekemiseen. Jo toinen tonnivitonen oli vaikea, eikä vikaan tonniin viiden minuutin palautuksen jälkeen löytynyt kovin kummoista runttausta. Jopa harvinaisen pehmeä olo vetoharjoitukseen. Fiilis ei tästä treenistä paljon pompannut.

Tänään ohjelmassa oli kauan odotettu ja vielä kauemmin pelätty mattotesti Pajulahdessa. Kyseessä oli myös ensimmäinen suora hapenoton testaus ikinä. Aiemminkin on kynnyksiä määritetty niin matolla kuin radallakin, mutta ei happimaskin kanssa. Systeemi oli tuttu ja turvallinen: kolmen minuutin pätkiä ja välissä verikoe. Vauhti lähti 13km/h:sta ja kiihtyi kilsan tunnissa veto vedolta. Vauhdit olivat siis 4.37-4.17-4.00-3.45-3.32-3.20-3.09-3.00-2.51. Oletin pääseväni edes kokeilemaan vielä tästä seuraavaa 2.44:ää, mutta vaikeudet alkoivat paljon aiemmin. 3.45 vedossa hapot olivat vielä hallinnassa (1,8), mutta 3.32 vauhdissa jo 2,7 ja 3.20:ssä 4,1. Sykekin huiteli tässä vaiheessa 175:ssä, vaikka vauhdin ei pitäisi tuottaa suuria vaikeuksia. 3.09 veto oli jo vaikeahko ja hapot kipusivat 5,9:ään. Seuraava veto, 3.00, meni jo vääntämiseksi ja hapot hyppäsivät 9,2:een. Viimeistä vetoa 2.51 vauhdilla ei päässyt kuin puoleen väliin jolloin oli annettava periksi ilman kunnon taistelua. Hapot nousivat lopulta 10.7:ään ja sykkeet maksimiin eli 186:een.

Jälkispekulaationa fiilis testistä ei todellakaan ollut kovin kummoinen, mutta suhteutettava pitkään harjoitustaukoon. Kynnyksetkin olivat aika karut: aerobinen 3.52 ja anaerobinen vielä masentavampi 3.26. Maksimihapenotto oli 72 ja osia. Voi olla että se pitää paikkaansa ilman pulinoita. Toisaalta myös hengitysfrekvenssi oli poikkeuksellisen korkea, mikä saattoi vaikuttaa arvoon hieman alentavaksi sen lisäksi, että ei ehkä saanut kaikkea irti. Harvemmin sitä kisojen lähtöviivalla onneksi kysellään. Hemoglobiinikin oli viitearvojen alarajalla, 132. Ei niin positiivistä oli lisäksi se, että painoarvoni ihmisenä oli ainakin rasvojen osalta noussut huomattavasti. Ihmekö tuo, kun loukkaantumisten aikana paino nousi kymmenen pistettä. Testin anti siis lyhykäisyydessään: kaikki arvot olivat heikkoja ja todella, todella paljon on hommia talvelle ja ensi keväälle. Ei testaaja toki asiaa ihan näin kraavisti ilmaissut, mutta näinhän se on omasta lähtökohdasta tulkittava.

Loppuviikko menee kevyen harjoittelun tiimoilta. Lauantain Hakunila on vielä harkinnassa riippuen fiiliksestä sekä kelistä. Mikäli keli on sellainen että tossu ei pidä, viivalle on turha mennä. Muussa tapauksessa lauantaina selviää alkaako mies pikkuhiljaa elpymään.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Hyvä Hakunila

Pistetäänpä suoraan Hakunilan kisan jälkeen raporttia viikon treeneistä, vaikka viikko ei vielä paketissa olekaan. Sunnuntain pitkän lenkin kilsavauhdin informaatioarvo tuskin on kuitenkaan niin mittava, että sen takia tarttee asiaa viivyttää. Viikon treenit:

Ma ip. 23km kevyt
Ti ap. 8km ip. 12km
Ke ip. 16km reipas 3.41/km, yht 20km
To ap. 10km ip. 15km
Pe ip. 10km
La ap. 3km ver. ip. Hakunila 10km 2. 31.14, yht 19km
Su 30km kevyt (?)
Yht 150km (?)

Alkuviikon treeni oli pitkä reipas, ja kun harjoitusta ei täytynyt tehdä yksin vaan Helsingin porukan kanssa, niin vauhtikin muodostui varsin mukavaksi. Hengitykseen treeni ei missään vaiheessa ottanut, mutta jaloissa alkoi viimeisillä kilometreillä tuntumaan ja etureidet olivat kohtalaisessa töötissä treenin jälkeen. Hieman kuumotti niinköhän sitä palautuu lauantaiksi. Perjantainakin oli jo aamulenkin osalta kamat niskassa, mutta olotila oli sen verran väsynyt että mies ei päässyt pihaa pidemmälle. Ehkä ihan hyvä niin.

Hakunilaan, joka kisana on ainakin 32-35 kympin menijöitten taivas, asetin tavoitteeksi 3.10/km eli 31.40 ajan. Järvenpään kaima oli luvannut lähteä pitämään 3.10 vauhtia ekan vitosen, joten tarkoitus oli tulla puolimatkaan mukana ja raastaa toinen puolikas minkä pystyy. Vauhti oli alkumatkasta hieman tuota kovempaa, mutta ihan ei homma lähtenyt lapasesta. Eka kilsa mentiin 3.08 ja lössiä kärkiryhmässä tuntui olevan aika paljon. Toka kilsa meni 3.02 ja lössiä ei ollut paljon: rinnalta löytyi Hytönen ja minulle uusi tuttavuus Benson Warira, sekä keulassa vauhtia pitänyt Järvenpää. Juoksu tuntui melko helpolta, vaikka toivoin toki vauhdin hieman tasaantuvan. Kolme nolla kakkonen meikeläiselle pidemmän päälle eli pari kilometriä putkeen on game over. Kolmoseen tultiinkin onneksi vain 9.18. Nelosen jälkeen ylämäessä Benson alkoi tuuppaamaan hommaa vahtileikittelyksi ja repäisi parinkymmenenmetrin keulan.  Meno oli todella kevyen näköistä, mutta pitkällä Kenian kokemuksella uskalsin todeta kaimalle ja Hytoselle että kyllä kaveri hyytyy. Ei kyllä ollut väitteelle yhtään mitään takeita, mutta kai kaima sitten luotti näkemykseeni kun päätti päästää miehen menemään. Vitoseen 15.30, kärki noin 15.25.

Takaisin tarvitsi tulla vain puoli kilsaa niin saatiin Mr. Benson kiinni. Kaima alkoi välittömästi laittaa pykälää kutosen kohdalla. Olin vastaamisen suhteen kahden vaiheilla sillä itselläkään ei missään tapauksessa ollut helppoa. Sen verran vastasin että ensin tippui Tommi ja sen jälkeen myös Warira. Järvenpää tempaisi reilun viiden sekunnin keulan tultaessa seiskaan. Oma juoksu pysyi tässä vaiheessa vielä varsin mukavasti kasassa ja selkä tuntui välillä jopa aavistuksen lähenevän. Ysin kohdalla ero ei ollut oman näkemyksen mukaan kasvanut seiskan kohdasta kuin korkeintaan kaksi sekuntia. Vikalla kilsalla tuli sitten lihaskuntopuoli vastaan. Tuntui että viimeiseen runttaukseen olisi vielä voimia, mutta samaan aikaan lantio tippui puoli metriä alaspäin ja jos joku olisi ollut rinnalla niin vaikea olisi ollut vastata. Ilmankos eroa maalissa Järvenpäähän oli jo 18 sekuntia, josta lähes 10 sekuntia meni vikaan kilsaan. Tommi juoksi myös mainiosti 31.28:aan ja ylipäätään ajat olivat hyviä, osaltaan varmaankin johtuen tulomatkan myötäisestä jolloin tulosta tuntuu syntyvän lähes jokaisella.

Oma loppuaika oli siis 31.14, johon pitää olla erittäin tyytyväinen. Dataa mihin verrata Hakunilassa on vuodesta 1998 lähtien, ja kolme kertaa olen juossut paremmin sekä kerran hieman hitaammin:

30.31 -13.11.2010
31.02 -20.11.2011
31.05 -17.3.2012
31.21 -22.11.2008

Ennätysaikaan 30.31 on tietysti vielä matkaa, mutta muuten kunto ei ole kaukana mm. ennätysvuoden 2012 syyskunnosta ja jopa maaliskuun kevätkunnosta. Toki tuossa maaliskuun 2012 kisassa kulku ei ollut paras mahdollinen ja harjoituskuormaa oli alla, muuten ei olisi 2 kk myöhemmin mennyt vitonen 14.03.  Se spekulaatiosta, olennaista on se että suhteellisen pienellä treenillä ollaan nyt päästy ns. omalle tasolle, joten mikäli koivet pysyvät kunnossa mahdollisuudet ennätysten parantamiseen pitäisivät olla kokolailla realisimia. Talven harjoittelu siis jatkukoon kohtalaisen hyvillä määrillä, melko maltillisilla tehoilla ja ennen kaikkea panostamisella lihaskuntoon.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Pohjoismaiden maastot

Yritetäänpä kerrankin ennätysnopeaa päivitystä kisan jälkeen kun skaba on vielä tuoreena muistissa. Tulokset löytyvät muuten tuolta. Oma sijoitus oli siis 22., toiseksi viimeinen, +2.13 kärjestä. Olisi kuitenkin täysin epärealistista olla suoritukseen pettynyt. Pikemminkin tuntuma itse juoksusta oli hyvä ja kropasta sai sen irti mitä oli otettavissa. Jos ei olisi kulkenut, niin tulosluettelon katseleminen olisi ollut vielä nykyistä huomattavasti rumempaa katsottavaa. Myöskään ero kärkeen ei venähtänyt ihan niin pahaksi kuin pelkäsin ja alle 29 minuutin miehille havaittua vähemmän turpaan olisi ollut ennemmin yllättävää. Omaan suoritukseeni olen siis tyytyväinen, maajoukkuepaita oli mukava vetää päälle (note to self: ensi kerralla kaksi kokoa isommat trikoot jotta happi kulkee verkassa) ja kannustus oli priimaa. Joku voi toki toivoa että Suomella olisi heittää kovempaa kaveria viivalle, mutta siihen en voi itse vaikuttaa.

Viime viikkoisen Kuivannon kympin jälkeen lähdin keventämään tähän kisaan. Alla oli kuitenkin kaksi suhteellisen hyvää 150km:n viikkoa. Maanantaista keskiviikkoon juoksin vain lenkin per päivä viiden minuutin kilsavauhdin molemmin puolin. Torstaina aamulenkki ja iltapäivällä avaus: 3x1km tiellä 3.12-3.08-3.02 /3, perjantaina pari kevyttä lenkkiä. Pohjat ovat sen verran heikot että todennäköisesti kova harjoitus alkuviikkoon olisi pistänyt puoli minuuttia tämänpäiväiseen aikaan lisää.

Itse kisassa yritin lähteä niin maltillisesti kuin mahdollista. Katsastuksissa lähdin kunnolla porukan mukaan ja loppu meni aivan hölkäksi. Nyt otin suosiolla paikan joukon hänniltä. Ensimmäisellä kierroksella eroa muuhun sakkiin ei tullut hirveästi, mutta kierroksen lopussa alkoi jo tuntua siltä, että toinen kierros samaa vauhtia ja meikäläinen on förbii. Päätin päästää myös Hytösen Tommin selän erkanemaan ja jäin juoksemaan omaa vauhtiani. Kierrosvauhteja ei tullut kellotettua, mutta ekaa kierrosta lukuunottamatta en usko vauhdin juuri tippuneen, kun katsastuksissa vauhti romahti täysin. Sopivan ahdistuksen pystyi koko ajan pitämään päällä eikä missään kohtaa ollut liian helppoa. Vikan kierroksen alussa sain Tommin kiinni mutta seuraavaan sijaan olikin sen verran matkaa ettei tatrvinnut sen paremmista sijoista haaveilla. Häntäpäänhuipun kiristä vitosen juoksijan ja (tulevan) maratoonarin välillä ei suurempaa draamaa saanut aikaan.

PM-maastojen myötä on hyvä hieman summata syksyä kokonaisuudessaan. Ensimmäinen kunnon harjoitusviikko oli elokuun puolivälissä, jolloin pystyin juoksemaan 140km:n viikon käytännössä ilman tehoja. Siitä eteenpäin harjoittelu on ollut maltillista mutta varsin ehjää. Tasan kaksi kuukautta sitten pystyin juoksemaan ensimmäisen 10km:n kisan jossa 3.30-vauhti teki erittäin tiukkaa. Siihen nähden tilanne on mennyt kahdessa kuukaudessa varsin paljon eteenpäin, vaikka ei tässä toki vielä fanfaareja tarvitse soitella. Viikon päästä olisi tarkoitus juosta Hakunilan maantiejuoksu hyvänä tv-kovana harjoituksena. Mikäli keli on kohdillaan alle 32 minuutin pitäisi pystyä juoksemaan, ja mitä enemmän sen parempi.